maanantai 22. syyskuuta 2014

Työnimi

Joskus tarinoille tuntuu löytyvän jo kirjoitusvaiheen alussa hyvä nimi. Pidin vuoden 2009 NaNoWriMo-tekstini nimestä. Se on Isä hukkui perämereen, ja vaikka itse teksti oli aivan kamalaa luettavaa, työnimi oli mielestäni ihan kuvaava ja jotenkin rempseä. Vuoden 2013 NaNoWriMo-teksti taas oli päähenkilön mukaan yksinkertaisesti Lenora, mutta välillä kutsuin sitä huvikseni Pseudokeskiaikaiseksi ritariromanssiksi, mikä ei kyllä ole erityisen myyvä nimi, mutta ainakin mieleenjäävä ja ehkä jopa hauska.

Kumpikaan noista teksteistä ei ole edennyt kovin pitkälle. Perämereen tuskin ikinä enää kosken. Lenoraa harkitsen uuteen käsittelyyn. Pidän ideasta, mutta viime vuonna NaNo meni ihan myttyyn. Suunnittelua, suunnittelua se kaipaa.

Mielenkiintoista on se, että se teksti, joka on jäänyt eniten kummittelemaan mieleeni ja jonka kohdalla minulla on edes jonkinlaista kunnianhimoa, on saanut taakseen äärimmäisen epämielenkiintoisen työnimen. Läpikulkumatka. Se kuulostaa aivan siltä, että tässä sitä nyt vähän kuljeskellaan eteenpäin ja ehkäpä jotain lievästi kiinnostavaa tapahtuu samalla.

Ei. Se ei sovi ollenkaan tarinalle, jonka olisi ainakin tarkoitus saada lukija elämään hahmojen elämässä vähän tiiviimmin kuin vain vähän niin kuin ohimennen, matkan varrella.

Alun perin nimi vieläpä oli englanninkielinen, enkä tiedä, mikä ihmeen päähänpisto se oli, kun suomeksihan minä kirjoitan. Passing Through. Ehkä puhuin siitä jonkin verran englanninkielisille nettituttavilleni? Suomennetulla työnimellä on siinä mielessä merkitystä, että eräs henkilö mainitsee käsikirjoituksen lopulla, eräässä ratkasevassa kohdassa, että hän on vain läpikulkumatkalla. Mainitsija ei kuitenkaan ole päähenkilö, ei edes toiseksi suurimmassa roolissa oleva henkilö. Uskon, että yksi sivuhenkilön repliikki ei ole tarpeeksi vahva kannattelemaan noin tylsää otsikkoa.

Tänään kuitenkin totesin jälleen kerran sen tosiasian, että kun asioista pääsee puhumaan ääneen jonkun kanssa, ajatukset alkavat muotoutua aivoissani aivan uudella tavalla. Keskustelimme kirjoittamisesta erään tuttuni kanssa ja puheeksi tuli erilaiset työnimet. Kuin varkain siinä keskustelun lomassa keksin yhtäkkiä tekstille uuden nimen!

Tai eihän se uusi ollut, vaan pikemminkin vanha, jota käytin alun perin tekstin jatko-osasta, jota ei kuitenkaan näillä näkymin tule ikinä tapahtumaan. Jatko-osa oli nimetty erään tarinassa esiintyvän sillan mukaan. Sillalla tapahtuu muutama juonen kannalta merkittävä kohta. Silti myös jollain tavalla kuvastaa tarinan teemaa, jossa todellakin sivutaan eräänlaisia elämän läpijuoksun kysymyksiä.

Nimessä esiintyy sana enkeli, tosin muodossa enkel-. Olen vain hieman huolestunut, että tuoko enkeli-sana siihen liian suuren mielleyhtymän kristinuskoon? Toisaalta, tekstissä käsitellään aika paljon uskontoa, tosin ei aivan täysin kristinuskon näkökulmasta.

Nyt, kun vihdoin keksin tekstille vähämmän puisevan työnimen, itse tekstikin alkoi kiinnostaa uudestaan. Arvaatte varmaan, että en ole tehnyt tekstille edelleenkään oikein mitään. Ehkä tämä kuulostaa vähän selittelyltä, mutta olin tulostanut käsikirjoitusta jo aikamoisen nivaskan, aikomuksena lukea se kerrankin paperisena punakynän kanssa, mutta unohdin nivaskan aika kiireisessä pakkauksessa vanhempieni luo. Saan sen käsiini vasta lokakuun puolella.

En kyllä tällä hetkellä millään edes ehtisi lukea sitä. Hädin tuskin pysyn opinnoissa perässä. Onnistuin myös kaiken lisäksi haalimaan itselleni syksyksi hämmentävän kiireisen sosiaalisen elämän. Introvertti-identiteettini on kriisissä.

4. nippelitieto käsiksestä
Päähenkilö olisi voinut olla joko mies tai nainen, sillä ei ollut juonen kannalta mitään merkitystä. Päätin kirjoittaa naispäähenkilöstä.

torstai 28. elokuuta 2014

Mumford ja pojat

Kun leikkasin taloyhtiön nurmikkoa (olisi pitänyt olla askelmittari, tuli käveltyä paljon) kuuntelin musiikkia. Sekoitus syötti Mumford & Sonsin kappaleita yhtenään, joten päädyin lopulta kuuntelemaan pelkästään heidän levyjään.

Seuraan monia kirjailijoiden tai kirjoittajien blogeja. Välillä he jakavat musiikkia, joka on inspiroinut heitä tai jota he kuuntelevat kirjoittaessaan. Minä en voi kuunnella musiikkia kirjoittaessani, se häiritsee, mutta muuten kyllä tulen kuunnelleeksi kaikenlaista. Kun sanotaan, että ihmiset kuullessaan musiikkia pohtivat miten kappale sopisi heidän elämäänsä, minä aina pohdin, sopisiko laulun sanat käsikirjoitukseeni. Ehkä en ole oikeassa elämässä rakastunut mihinkään tai kehenkään, mutta kai olen rakastunut hahmoihini ja heidän tarinoihinsa.

Mumford & Sons on nykyään minulle se instant-feels-bändi. Löysin bändin syksyllä 2012, joten kun sinä marraskuunsa naputtelin NaNoWriMo-tekstiä eteenpäin, Mumford ja pojat lauloivat tauoilla. Jatkoin tekstin työstämistä vielä joulukuussa, jolloin olin töissä Postilla (ent. Itella). Postin lajittelu ei ollut sosiaalista puuhaa, joten kuuntelin silloin paljon musiikkia, enimmäkseen Mumfordia ja Ed Sheerania. Siinä vaiheessa käsis oli vielä kesken, joten loppuratkaisu muovautui nykyiseen muotoonsa näitä muusikkoja kuuntelemalla.

Mumford & Sonsin kappaleet ovat erittäin käteviä, sillä niiden sanoitukset ovat tarpeeksi epämääräisiä, joten niitä voi sovittaa haluamiinsa tilanteisiin. Kaiken lisäksi niiden folkkimeininki sopii hyvin tarinani maailmaan. Kirjoitinpa kohtauksen, jossa kaksi henkilö sattuvat bubiin, jossa "Mumford & Sons" soittaa.

Koska olen Y-sukupolven lapsi ja olen viime aikoina nähnyt muutaman ihan mukiinmenevän elokuvasovituksen kirjoista, olen välillä leikitellyt, minkälainen elokuva minun käsiksestäni voisi syntyä. Mielikuvitus-soundtrackilla lopputekstibiisinä olisi tämä kappale.


Joskus on jopa käynyt niin, että tarina on muuttunut hitusen sen jälkeen kun olen löytänyt jonkun uuden kappaleen. Eräs hahmoni selvisi kuoleman kohtalolta, sillä eräs kappale herätti toivoa ilmaan. Tällä hetkellä pohdin saisinko erään uuden löytöni soveltumaan tarinaan. Pidän kappaleen melankolisesta tunnelmasta, mutta sanat eivät sopi. Ehkä lisään sen vaan inspiraatiolistalle.

   

Annoin vinkkejä eräälle tutulleni, joka työstää käsikirjoitusta. Hän oli mennyt lisäämään tarinan alkuun kohtauksen, joka vaatisi lähes kaiken muuttamista. Sanoin hänelle, että kannattaa miettiä tarkkaan, onko kaiken muutava kohtaus oikeasti hyväksi tarinalle ja onko hän valmis käymään läpi koko käsikirjoituksen muutosten takia. Se sai minutkin pohtimaan. Ehken muuta kaikkea vain yhden kappaleen takia. Jätän sen inpiraatiolistalle.

Kiitoksia kaikille seuraajille! Olin aika yllättynyt, että näin moni oli kiinnostunut uudesta blogistani. Samalla pahoittelen kirjoitustaukoa. Melko pian blogin perustamisen jälkeen menin Lontooseen, mikä tietenkin sotki kirjoitussuunnitelmani. Lontoon jälkeen osallistuin Gishwhesiin. Käsikirjoituksen työstäminen ei siis ole edennyt suunnittelemaani tahtiin, mutta kyllä se tästä vielä.

3. nippelitieto käsiksestä
Se ei sijoitu meidän maailmaamme.


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ongelma: agentti

Eräs käsikirjoitukseni pahoista yksittäisistä ongelmista, joilla ei ole mitään tekemistä suurten kuvioiden kanssa, on erään ihmisryhmän nimitys.

Olen kutsunut heitä agenteiksi, sillä agentti monimerkityksellinen sana. Wikipedian seuraavat kuvaukset sopivat jokseenkin siihen, mitä minun käsikirjoitukseni agentit tekevät:

  • Filosofisessa merkityksessä agentti on toimija tai toteuttaja. Etiikassa sanotaan, että henkilö on moraalinen agentti (siveellinen toimija), jos hän tietoisesti toteuttaa moraalia omassa elämässään. 
  • Yleiskielessä agentti tarkoittaa asiamiestä, henkilöä, joka toimii toimeksiantajansa eli päämiehensä lukuun.
Nuo eivät kuitenkaan ole täydellisiä kuvauksia henkilöistä, joiden tehtävä on toimia tuutoreina niille, jotka saapuvat tapahtumapaikalle. Mutta kuten tuutorin kohdalla, agenttikin vaikuttaa turhan harhaanjohtavalta ja modernilta maailmaan, johon tarinani sijoittuu. Olen käyttänyt agentti-sanaa paremman puutteessa, mutta aikeenani on koko ajan ollut vaihtaa se.

Nyt tulin googlanneeksi kaikenlaista, etsien erilaisia mentorien nimityksiä niin luostarielämästä, koulumaailmasta kuin merenkäynnistäkin. Merenkäynnistä löytyi sana, jota voisin käyttää. Luotsi.

Luotsia kuvaillaan Wikipediassa näin: ammattinimike, jolla tarkoitetaan henkilöä, joka työskentelee luotsiaseman alaisuudessa merellä ja satamissa, tehtävänään ohjata alukset turvallisesti avomereltä satamiin ja niistä ulos. Tämähän sopisi varsin hyvin tarinaani.

Luotsista tulee kuitenkin mieleen Ally Condien Tarkoitettu-trilogia, jossa kansa odottaa lähes myyttisen Luotsin paluuta, mutta koska useat eivät ole sitä lukeneet ja hänen trilogiansa ja minun käsikseni, jos se koskaan julkaistaan, välissä tulee kuluneeksi monta vuotta, tuskin kovin moni järkyttyy tästä samankaltaisuudesta, varsinkin kun luotsi on suomen kielen sana.


Voisinko silti muokata sanaa suomen sananjohtamisen säännöillä? Harmi, että sananmuodostuksen muistiinpanot eivät ole lähettyvillä, sillä en nyt kylmiltään muista kaikkia johtimia listoina. Luotsari? Luotsaaja? Luotsis? Luotsuri? Miten nämä kaikki tuntunut niin tönköiltä.


Päätän silti kutsua agenttia tästä lähin luotsiksi.


Tässä jälleen yksi syy, miksi kirjoittaa puhtaalta tiedostolta kaikki uusiksi: sanasto muuttuu. Myös nimistö.


2. nippelitieto käsiksestä

Eräs merkittävä hahmo on agentti. Tai siis luotsi. Hän ei kuitenkaan ole päähenkilö, vaikka kovasti koettaa siihen virkaan nousta, väkisin.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Olipa kerran...

Vuonna 2012 osallistuin nanowrimoon, josta syntyi ihan mukiinmenevä 100 000 sanan kässäri. Luetutin sen kahdella kaverillani ja ainakin he tykkäsivät. Olin aivan hemmetin ylpeä, että olin kerrankin saanut jonkun tekstin valmiiksi. En ollut koskaan ennen saanut noin pitkää tarinaa loppuun, vaan innostus oli  aina lopahtanut jossain vaiheessa.

Nyt kun on kulunut melkein 2 vuotta Nano12:n aloittamisesta, alan olla valmis käymään tekstiä läpi uudestaan. (Ensimmäinen versio valmistui maaliskuussa 2013) Olen yrittänyt kerätä rohkeutta siihen, koska pelkään, että teksti on oikeastaan aivan järkyttävää.

Joukossa on kohtauksia, jotka lähtevät saman ties pois - muun muassa alkupään luku, jonka kirjoitin sen jälkeen, kun olin tappanut lempihahmoni ja minulle tuli häntä niin ikävä, että kirjoitin hänestä ylimääräisen. Näin jälkikäteen ajateltuna se luku on täysin turha ja sen tärkeimmät infot voi tunkea muualle. Joukossa on myös hahmoja, jotka ovat turhia ja tulevat varmaan katoamaan, tai muuttumaan täysin sekundaarisiksi sivuhahmoiksi. Tarina myös alkaa ja loppuu hieman eri kohdasta kun alun perin suunnittelin.

Käytännössä katsottuna aion lukea vanhan käsiksen läpi, tehdä muistiinpanot kaikista yksityiskohdista, suunnitella lukujen sisällöt uudestaan ja jatkaa tarinaa hitusen molemmista päistä. Todennäköisesti tulen kirjoittamaan kaiken uudestaan, sillä koen helpommaksi puhtaan Word-tiedoston avaamisen kuin että alkaisin sorkkimaan vanhaa.

Alun perin tästä piti tulla sarja, mutta huomasin, että ideani riittävät vain 1,5 käsikseen, joten päätin koettaa saada kaiken mahtumaan yhteen megapitkään käsikseen. Sitten kun se on valmis, voi alkaa tiivistys, jolloin se ei ole enää megapitkä käsis, vaan ainoastaan pitkä.

1. nippelitieto käsiksestä: 
Käytän moninäkökulmatekniikkaa