maanantai 22. syyskuuta 2014

Työnimi

Joskus tarinoille tuntuu löytyvän jo kirjoitusvaiheen alussa hyvä nimi. Pidin vuoden 2009 NaNoWriMo-tekstini nimestä. Se on Isä hukkui perämereen, ja vaikka itse teksti oli aivan kamalaa luettavaa, työnimi oli mielestäni ihan kuvaava ja jotenkin rempseä. Vuoden 2013 NaNoWriMo-teksti taas oli päähenkilön mukaan yksinkertaisesti Lenora, mutta välillä kutsuin sitä huvikseni Pseudokeskiaikaiseksi ritariromanssiksi, mikä ei kyllä ole erityisen myyvä nimi, mutta ainakin mieleenjäävä ja ehkä jopa hauska.

Kumpikaan noista teksteistä ei ole edennyt kovin pitkälle. Perämereen tuskin ikinä enää kosken. Lenoraa harkitsen uuteen käsittelyyn. Pidän ideasta, mutta viime vuonna NaNo meni ihan myttyyn. Suunnittelua, suunnittelua se kaipaa.

Mielenkiintoista on se, että se teksti, joka on jäänyt eniten kummittelemaan mieleeni ja jonka kohdalla minulla on edes jonkinlaista kunnianhimoa, on saanut taakseen äärimmäisen epämielenkiintoisen työnimen. Läpikulkumatka. Se kuulostaa aivan siltä, että tässä sitä nyt vähän kuljeskellaan eteenpäin ja ehkäpä jotain lievästi kiinnostavaa tapahtuu samalla.

Ei. Se ei sovi ollenkaan tarinalle, jonka olisi ainakin tarkoitus saada lukija elämään hahmojen elämässä vähän tiiviimmin kuin vain vähän niin kuin ohimennen, matkan varrella.

Alun perin nimi vieläpä oli englanninkielinen, enkä tiedä, mikä ihmeen päähänpisto se oli, kun suomeksihan minä kirjoitan. Passing Through. Ehkä puhuin siitä jonkin verran englanninkielisille nettituttavilleni? Suomennetulla työnimellä on siinä mielessä merkitystä, että eräs henkilö mainitsee käsikirjoituksen lopulla, eräässä ratkasevassa kohdassa, että hän on vain läpikulkumatkalla. Mainitsija ei kuitenkaan ole päähenkilö, ei edes toiseksi suurimmassa roolissa oleva henkilö. Uskon, että yksi sivuhenkilön repliikki ei ole tarpeeksi vahva kannattelemaan noin tylsää otsikkoa.

Tänään kuitenkin totesin jälleen kerran sen tosiasian, että kun asioista pääsee puhumaan ääneen jonkun kanssa, ajatukset alkavat muotoutua aivoissani aivan uudella tavalla. Keskustelimme kirjoittamisesta erään tuttuni kanssa ja puheeksi tuli erilaiset työnimet. Kuin varkain siinä keskustelun lomassa keksin yhtäkkiä tekstille uuden nimen!

Tai eihän se uusi ollut, vaan pikemminkin vanha, jota käytin alun perin tekstin jatko-osasta, jota ei kuitenkaan näillä näkymin tule ikinä tapahtumaan. Jatko-osa oli nimetty erään tarinassa esiintyvän sillan mukaan. Sillalla tapahtuu muutama juonen kannalta merkittävä kohta. Silti myös jollain tavalla kuvastaa tarinan teemaa, jossa todellakin sivutaan eräänlaisia elämän läpijuoksun kysymyksiä.

Nimessä esiintyy sana enkeli, tosin muodossa enkel-. Olen vain hieman huolestunut, että tuoko enkeli-sana siihen liian suuren mielleyhtymän kristinuskoon? Toisaalta, tekstissä käsitellään aika paljon uskontoa, tosin ei aivan täysin kristinuskon näkökulmasta.

Nyt, kun vihdoin keksin tekstille vähämmän puisevan työnimen, itse tekstikin alkoi kiinnostaa uudestaan. Arvaatte varmaan, että en ole tehnyt tekstille edelleenkään oikein mitään. Ehkä tämä kuulostaa vähän selittelyltä, mutta olin tulostanut käsikirjoitusta jo aikamoisen nivaskan, aikomuksena lukea se kerrankin paperisena punakynän kanssa, mutta unohdin nivaskan aika kiireisessä pakkauksessa vanhempieni luo. Saan sen käsiini vasta lokakuun puolella.

En kyllä tällä hetkellä millään edes ehtisi lukea sitä. Hädin tuskin pysyn opinnoissa perässä. Onnistuin myös kaiken lisäksi haalimaan itselleni syksyksi hämmentävän kiireisen sosiaalisen elämän. Introvertti-identiteettini on kriisissä.

4. nippelitieto käsiksestä
Päähenkilö olisi voinut olla joko mies tai nainen, sillä ei ollut juonen kannalta mitään merkitystä. Päätin kirjoittaa naispäähenkilöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti